top of page

Lauran Puoti

Olakiven perhe on vaikuttanut yritystoiminnallaan var-kautelaisten naisten pukeutumiseen yli 50 vuotta, ja miestenkin kohta kolme vuosikymmentä.

Lauran Puoti (nykyiset Moda Laura ja Moda Max -myymälät) on elänyt varkautelaisten rinnalla pienen teollisuuskaupungin ilot ja surut, nähnyt kasvun, mutta kokenut myös monta kouraisevaa lamaa, ja selvinnyt kaikesta.

Tehtaan piipusta nousee yhä savua, ja Lauran Puoti Oy myy vaatteita. Mikä olisi sen varkautelaisempaa?

Tarina alkaa pienestä leninkimyymälästä, ja kasvaa myymäläpinta-alaltaan Pohjois-Savon suurimmaksi naistenvaateliikkeeksi. Suureen matkaan on tarvittu rohkeutta, rakkautta, tunnetta, ammattitaitoa ja vank-kumatonta uskoa tulevaisuuteen, mutta myös mökki-laiturillaan merkittävän päätöksen tehnyttä prosessi-insinööriä.

Lauran vuonna 1968 määrittelemän tavoitteen ”Parasta palvelua ajan hengessä” voi yhä aistia myymälöissä.

0AAED65C56CA4525AFAB8C240EA37123.jpg

Lauran Puodin tarina

Olakiven perhe, ensin Laura ja Lauri, sitten Paula ja Jorma ovat vaikuttaneet yritystoiminnallaan varkautelaisten naisten pukeutumiseen jo yli 50 vuotta, ja miestenkin kohta kolme vuosikymm…

ModaLaura.JPG

Moda-ketjussa kunnioitetaan asiakkaan yksityisyyttä!

​Euroopan Unionin uusi tietosuoja-asetus (GDPR) parantaa kuluttajan oikeuksia omien henkilötietojen hallintaan. MODA kanta-asiakkaana voit koska tahansa pyytää yhteenvedon, mitä tietoja Sinusta on järjestelmäämme tallennettu. Voit myös pyytää korjaamaan Sinusta tallennettuja tietoja tai vaatia kokonaan poistamaan omia tietojasi. Käsittelemme asiakkaiden tietoja huolellisesti ja käytössämme oleva kanta-asiakasjärjestelmä on päivitetty uuden tietosuoja-asetuksen mukaiseksi toukokuussa 2018.Ohjeet omien tietojen tarkistamiseen sekä muuta hyödyllistä tietoa kanta-asiakkaidemme tietosuojasta löydät laajasta tietoturvaselosteestamme. Suppeammat perustiedot löytyvät täältä.

Moda Laura
Kauppakatu 26

Puh: 017 5524 504

Päivitämme aukioloaikoja Facebookissa

​Aukioloajat toistaiseksi:

Ti- Pe      10:00 - 17:00

La           10:00 - 14:00

 

Maanantaisin toistaiseksi suljettu

paitsi 23. ja 30.12 auki

Sunnuntaina suljettu

Moda Max
Kauppakatu 26

Puh: 017 2886 561

​​

Päivitämme aukioloaikoja Facebookissa

​Aukioloajat toistaiseksi:

Ti - Pe        10:00 - 17:00

La              10:00 - 14:00

 

Maanantaisin toistaiseksi suljettu paitsi 23. ja 30.12. auki

Sunnuntaina suljettu

Meille voit myös sopia oman ostoajan Ma-La

 

modalaura@lauranpuoti.fi 

 

Kerro mitä tarvitset, oma koko ja mahdolliset toiveet. Laita puhelinnumerosi viestiin ja kerro milloin sinut tavoittaa parhaiten, niin henkilökunta ottaa sinuun yhteyttä.

Voit myös soittaa myymälään Puh: 017 552 4504

Moda.fi

© 2021 Lauranpuoti Oy  |  Kauppakatu 26, 78200 Varkaus  |  Puh. 017 5524 504

bottom of page